Pitkien (ja piinallisten) viikonlopun neuvottelujen jälkeen kaikki kaupunginhallituspuolueet pääsivät sopuun talousarviosta ensi vuodelle. Liimaan tähän alle tiedotteen aiheesta, jossa kaikki sovitut hyvät asiat. Pari nostoa:

Helsingissä ei ole ollut tapana käsitellä investointeja budjettineuvotteluissa kovinkaan perusteelisesti. Kuitenkin tänä vuonna niitä oli karsittu ja vihreiden aloitteesta nekin käsiteltiin tarkkaan läpi. Meillä oli tavoitteena siirtää painopistettä joukkoliikenneinvestointeihin, koska leikkuri oli käynyt raskaasti niihin.

Onneksi nyt saatiin rahaa Kruunuvuorenrannan joukkoliikennesiltaan. Koko siltahan oli alun perin pyyhitty pois. Nyt siihen laitettiin sekä suunnittelurahaa että varaudutaan rakentamisen aloittamiseen. Suunnittelun olisi tärkeää olla laadukasta ja kansainvälistä. Siten saadaan koko kaupunginosasta sellainen, että se tukeutuu joukkoliikenteeseen eikä  yksityisautoiluun.


Vihreille tärkeää oli, että pyörätiemäärärahat ja kevyen liikenteen sillat nostettiin takaisin budjettiin. Pyörätiemäärärahat säilyy tämän vuoden tasolla, mikä on kyllä ihan minimi.

Ihan tärkeintä oli myös se, että joukkoliikenteen lippujen hinnat nousevat vain  yhdellä prosentilla tulevana vuonna eikä niin laajamittaisia linjojen karsintaa tarvita. Ihmettelen tänään hesarissa ollut kokoomuksen heittoa, että he olisivat laittaneet enemmänkin rahaa lippuihin. Minun mielikuvani neuvotteluista on kyllä ihan erilainen.

Muutakin tärkeää sovittiin kuten päivähoidosta, lapsiperheiden palveluista ja vanhuksista, niistä lisää myöhemmin.

----------------------------------------

 

17.10.2010

HELSINKI PANOSTAA VANHUKSIIN JA LAPSIIN

Helsingin kaupunginhallituksessa edustettuina olevat valtuustoryhmät pääsivät sunnuntaina yksimielisyyteen budjetista.

 

Budjetti tuo lisää rahaa vanhusten palveluihin 18 miljoonaa euroa. Vanhusten palveluissa tavoitteena on vanhusten tarpeenmukaisen hoidon turvaaminen. Omaishoitoa, palveluasumista ja kotisairaanhoitoa vahvistetaan sekä laitospainotteisuutta vähennetään.

 

Lasten palveluihin suunnataan 14 miljoonaa euroa lisää. Päivähoitoon lisätään kuusi miljoonaa euroa, lastensuojeluun neljä miljoonaa euroa sekä perusopetukseen neljä miljoonaa euroa. Lasten sijaishuollossa kehitetään perhehoidon ympärivuorokautista mallia sekä ennaltaehkäisyä. Lapsiperheiden kotipalvelua ja varhaista tukea lisätään.

 

Joukkoliikenteen tukea päätettiin lisätä kuudella miljoonalla euroa. Lisärahojen ansiosta joukkoliikenteen lipunhintojen korotuspaine on vain yksi prosentti ja esitettyä linjojen karsimista vähennettiin.

 

Budjettisovussa ryhmät sopivat tuottavuutta parantavista toimenpiteistä. Helsingissä käynnistetään vuonna 2011 koko kaupunkia koskeva tuottavuus- ja työhyvinvointiohjelma. Ohjelmassa etsitään konkreettisia toimenpiteitä tuottavuuden ja taloudellisuuden parantamiseksi kaupungissa. Osana ohjelmaa sosiaali- ja terveystoimen organisaatiosta tehdään kokonaisselvitys. Kaupunki laatii vuoden 2011 aikana palveluiden tuottamisen strategian, jossa määritellään miten palvelut järjestetään ja tuotetaan; mitkä palvelut kaupunki tuottaa itse, mitkä palvelut tuotetaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa ja mitkä hankitaan yksityisiltä palveluntuottajilta.

 

Helsinki selvittää vaikeasti työllistettävien tukemista ns. Paltamon mallin mukaan.

 

4,1 miljardin budjettiesitykseen tuli 38 miljoonan euron menolisäykset. Lisätuloja arvioidaan tulevan noin 24 miljoonaa euroa, josta suurin osa tulee kiinteän omaisuuden myynnistä. Investointikohteisiin tehtiin joitakin muutoksia. Esimerkiksi Kruunuvuoren sillan suunnittelua jatketaan ja kevyen liikenteen väylien investoinnit palautettiin vuoden 2010 tasolle.