Katajanokalle suunniteltu lasihotelli jakaa mielipiteet. Viime töinään apulaiskaupunginjohtaja Korpinen tilasi Herzog&De Meuronilta lasiristin, ohi kaiken poliittisen ja demokraattisen päätöksenteon. Tavallaan ymmärrän sen: suuret teot vaativat suuria eleitä, suuria kansainvälisiä nimiä, jotka tulevat vain kutsusta. Aika moni vastusti aikanaan Kiasmaakin, vaikka se istuu kuin nappi silmään keskelle kaupunkia. Itse tosin kannatin Kiasmaa. Hotellia vastustan.

Pidän sitä liian massiivisena tälle kohtaa. Se ei istu vanhan empire-keskustan jatkoksi. Se ei sovellu historiallisen keskustan jatkoksi.Pidän lasipintaa häiritsevänä ja liian massiivisena. Olen nähnyt hotellista niitä ekoja luonnoksia, joissa osassa se on aika mahtava: orgaaninen, pyöreitä muotoja, pisaramainen. En ole ihan varma, miksi arkkitehti päätyi sitten tällaiseen väkivaltaiseen ristimuotoon, joka ei istu merenrantamaisemaan.

Olen itsekin ollut tämän hotellin kanssa ihan ymmyrkäisenä, koska pidän esimerkiksi vihatusta Enson talosta Katajanokalla...

Hommasta on äänestelty pitkin matkaa eri lautakunnissa. Viimeisimmässä vaiheessa kaupunkisuunnittelulautakunnassa vihreät olivat kaavan hylkäyksen kannalla, mutta jäivät vähemmistöön. Nyt asia on siis maanantaina kaupunginhallituksessa. Jos nyt vastustukseni kaupunginhallituksessa jää vähemmistöön, on kaavassa yksi hyvä piirre: rakennukselta vaaditaa A-energialuokkaa. Se on sentään jotain.