Kirjastot, koulut, terveyskeskukset, päiväkodit – kaupungin palveluverkko koostuu kattavasta joukosta palveluita erilaisiin tarpeisiin. Verkon pitää elää, se muuttuu ihmisten tarpeiden mukaan. Joillain alueilla väestö vähenee tai ikääntyy ja samaan aikaan rakennetaan kokonaisia uusia suuria kaupunginosia. Ei voida sanoa, että verkko olisi juuri tällä hetkellä paras mahdollinen. Toisille alueille kaivataan päiväkoteja, toisilla on tyhjiä paikkoja koulussaan. Tilakustannuksista kannattaa aina etsiä säästöjä, sillä kaikki säästö voidaan palauttaa toimintaan: ryhmäkokojen pienentämiseen, kouluruuan parantamiseen, uusiin päiväkoteihin.

Lähikirjastoiden puolustamiseksi syntynyt kansanliike todistaa sen, että palvelut ovat erilaisia. Toisten palvelujen verkon pitää olla kattava. Esimerkiksi kirjasto on kaupunginosansa sydän, sen olohuone, jolla on paljon muitakin tehtäviä kuin kirjojen välitys. Siksi niiden verkon pitää olla tiheä. Vastaavasti vaikkapa laboratoriopalveluja tarvitaan ehkä vain kerran vuodessa. Niiden verkko voi olla harvempi.

Vihreille kirjastot, päiväkodit ja koulut ovat tärkeitä lähipalveluita. Koulujen kohdalla verkkoa onkin vaikea muuttaa tarpeiden mukaan. Kaikkien väestöennusteiden mukaan kouluikäisten lasten määrä vähenee. Se ei kuitenkaan vähene tasaisesti niin, että jonkun tietyn koulun lapset loppuisivat. Siksi koulujenkin verkkoa on syytä katsoa säännöllisesti. Kuitenkin juuri lasten, lapsiperheiden ja ikääntyneiden palvelujen on syytä sijaita hyvien julkisten yhteyksien päässä, kattavana lähiverkkona.

Kaupungin hallintokunnat ovat viime vuosina tehneet mittavia hallintoverkkotarkasteluja. Siksi syytä laajamittaisiin lakkautuslistoihin ei ole. Lähivuosina tehtävän tarkastelun pääpaino pitäisikin olla tilojen käytön tehostamisessa. Yhteiskäytössä on vielä paljon parantamisen varaa, yhteisten pelisääntöjen luomisessa ja käytäntöjen helpottamisessa.

Esimerkkinä voi mainita, että hallintokunnilla on edelleen erilaisia tilavarausjärjestelmiä. Tilojen hinnoitteluperiaatteet ovat myös epäselviä. Epätietoisuutta on edelleen vaikkapa koulutilojen iltakäytön valvonnasta. Erityisesti koulujen tilojen iltakäytössä olisikin parantamisen varaa.

Kaupunginhallituksen palveluverkkotyöryhmä on pohtinut tänä syksynä verkkoa, sen pitämistä elävänä. Työryhmä tekee vuoden loppuun mennessä yleiset kehittämisen periaate-ehdotukset kaupunginhallitukselle. Se sisältänee myös esimerkkejä tai vaihtoehtoisia etenemispolkuja, joita hallintokunnissa on virkamiestyönä pohdittu. Kaupunginhallitus sitten lähettää nämä lautakuntiin, jotka voivat päättää asiantuntijoina sen pohjalta verkon kehittämisestä.

Elina Moisio, palveluverkkotyöryhmä varapuheenjohtaja (vihr)

Ville Ylikahri, palveluverkkotyöryhmä jäsen (vihr)