Tilakeskuksesta halutaan tehdä liikelaitos. Kaupunginhallituksen pöydällä on esitys, että kaupungin tiloja hallinnoiva Tilakeskus liikelaitostettaisiin. En itse kannata juuri nyt liikelaitostamista. Syitä on useita.

Kokonaisnäkemys kaupungin tilahallinnosta puuttuu. Tekeillä on ollut useita osauudistuksia, mutta varsinaista kuvaa siitä, mihin ollaan menossa, ei ole kenelläkään. Tilakeskus perustettiin 2005, eikä se todellakaan toimi moitteettomasti. Ongelmia on mm. yhteistyössä muiden hallintokuntien kanssa. Tällaisia on mm. opetustoimi, jonka koulut ovat Tilakeskuksen hallinnassa.

Hallintomallin pitää olla sellainen, että se suojelee kaupungin suojeltavia ja merkittäviä kohteita. Nykyinen malli toteuttaa sitä tällä hetkellä mielestäni paremmin. Esityksessä oli muitakin suuria puutteita: johtokunta, joka hallinoisi 5 miljardin omaisuutta, koostuisi virkamiehistä.

Valtio on jäädyttänyt kaikki liikelaitosprosessit. EU-tuomioistuimen päätös on todennut, että liikelaitos ei saa toimia kilpailullisilla markkinoilla vain tietyn osuuden verran. Komissiolta ei olla vielä saatu linjaa, onko tuo prosenttiosuus 15, 10 vai mahdollisesti vielä alempi. Tilakeskuksella on jonkin verran ulkoista toimintaa myös. On järkevää nähdä ensin, mikä on komission linja asiassa.

2073246.jpg