Mielipidekirjoitus HS 28.11.2007

Helsingin kaupunki haluaa elämää keskustakortteleihin. Senaatintorin läheisyydessä hiljenee nykyisin kello neljä, kun virastot sulkevat ovensa.

Vielä vähän aikaa sitten kaupunki suunnitteli elävöittävänsä korttelit myymällä siellä sijaitsevat kiinteistönsä yksityisille yhtiöille. Tästä kuitenkin luovuttiin. Kaupunginvaltuusto havahtui siihen, että myynnin jälkeen kaupungilla ei ole enää valtaa sanoa, mitä toimintaa  kiinteistöihin tulee.

Kaupungin kiinteistöviraston vahvuuksiin ei kuulu kiinteistöjen toiminnallinen kehittäminen. Siksi perustettiin kaupungin yksin omistama kiinteistökehitysyhtiö Helsingin Leijona Oy. Alueella olevat kaupungin kiinteistöt siirtyvät vähitellen Leijonan hallintaan. Leijona etsii valmisteilla olevan elävöittämissuunitelman pohjalta vapautuviin tiloihin uusia vuokralaisia. Kantava ajatus on, että tälle kaupunkilaisten kannalta tärkeälle alueelle tulisi erilaisia yleisöjä eri ajankohtina tavoittavia toimintoja.

Nyt kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on yllättäen julkisuudessa esittänyt, että Jugend-salin nykyinen näyttelytoiminta siirrettäisiin kaupungintalon ala-aulaan. Ja että Jugend-saliin etsittäisiin korkeatasoinen ravintola.

Ajatus kaupungintalon avaamisesta kaupunkilaisille on sinänsä  kannatettava. Pajusen esitys Jugend-salista sen sijaan on kiireellä saatettu jo virkamiestason toteutukseen. Tämä on outoa, koska toistaiseksi puuttuvat kaikki oleelliset selvitykset ja päätökset. Vielä ei tiedetä, ovatko Pajusen kaavailemat muutokset ylipäänsä toteutettavissa. Ja jos olisivat, millä todelliselle aikataululla ja kustannuksella.

Jugend-sali on toiminnallisesti vakiintunut ja yleisön arvostama poikkikultturinen kohtaamispaikka. Sinne on myös viime vuosina tehty runsaasti teknisiä investointeja ja tilaan on sovittu näyttelyvarauksia vuosien päähän. On pakko kysyä, onko järkevää aloittaa alueen elävöittäminen juuri siitä tilasta, joka on jo ennestään elävä? Ja onko järkevää tehdä ratkaisu ennen kuin aluetta kehittämään perustettu yhtiö on
ehtinyt edes kunnolla aloittaa toimintaansa?

Jos Jugendsalin nykyistä toimintaa halutaan vahvistaa, voisi esimerkiksi kehittää sen oheen näyttelyjä tukevaa kahvilatoimintaa. Jugend-salin hätiköity ulosliputus ei vie alueen kehittämistä oikeaan suuntaan sisällöllisesti eikä hallinnollisesti.