Taivallahden kylpylähanke oli tällä viikolla kaupunginhallituksessa. Hietsun uimarannan viereen ehdotetaan rakennettavaksi kylpylä ja hotelli. Samalla uimarantaa laajennetaan.

Jotainhan on tehtävä, tällä hetkellä niemen kärki on pelkkää joutomaata ja veneiden säilytyspaikkoja. Sen ympäri pääsee kyllä kävelemään, kuten olen sauvakävelyretkilläni todennut. Mutta viihtyisä se ei ole. Uimarantaa kannattaa ehdottomasti jatkaa niemen ympäri, uimaranta on parasta mitä siellä on.

En kuitenkaan kannata Kylpylähotellikompleksia tuolle paikalle. Se on massiivinen hanke, joka varmasti tulisi lisäämään liikennevirtoja alueella huomattavasti. Lisäksi Helsinkiin on tulossa uusia kylpylöitä - esimerkiksi Herttoniemeen on tulossa merellinen kylpylä.

Sen sijaan kannatan alueella jotain pienimuotoisempaa, Töölö-seura on ehdottanut paikalle saunamaailmaa, pieniä, ympärivuotisessa käytössä olevia avoimia saunoja, joista kaikkien kaupunkilaisten olisi mahdollista nauttia. Ei vain niiden, joilla on varaa maksaa kylpylän sisäänpääsymaksu.

Asiasta äänestettiin kaupunginhallituksessa tiukasti 8-7. Nyt asia menee valtuuston käsittelyyn. Veikkaanpa, että kaikissa poliittisissa ryhmissä on asiasta erimielisyyttä.

Näyttäisi siltä, että olisi taas pyhäpäivä käsissä, ihana vapaa keskellä viikkoa. Ensi viikolla häämöttää vihreiden puolueokokous. Puoluesihteeriehdokas Laturille ei ole tullut vastaehdokkaita, eikä nykyiselle puheenjohtajallekaan ole tullut kisaajia. Mutta varapuheenjohtajasta äänestetään ja siitä kisa onkin tiukka.

592379.jpg