Panu Laturi asettui eilen ehdolle vihreiden puoluesihteeriksi. Uutinen oli tervetullut, Panu olisi aivan loistava puoluesihteeri. Hän oli osasyy siihen, että minusta tuli opiskelijajärjestöaikani jälkeen vihreä. Opin arvostamaan Panun huumoria ja meinkinkiä Etelä-Pohjalaisessa Osakunnassa ja HYYssä.

Puoluesihteerin tehtävä on järjestää toiminnan puitteet niin, että politiikan tekeminen puolueessa on mielekästä, tehokasta ja hauskaa. Puoluekoneiston ja -toimiston pitää toimia, ihmisten tiedettävä mitä ovat tekemässä ja miten. Tärkeää on olla kentän tuki - vihreät ovat aidosti valtakunnallinen puolue. Eikä saa unohtaa kansainvälisyyttä, siinähän Panu on ihan suvereeni.

Tällä hetkellä muita ehdokkaita ei ole ilmaantunut. Tosin puoluekokoukseen on vielä aikaa kuukausi. Toivottavasti haastajia tulee, sillä on tärkeää käydä oikeaa keskustelua ja vertailla ehdokkaita.

547732.jpg