Tänään vihreät julkaisivat tarkemmat laskelmat perustulomallista. Mallihan on keskustelun pohja, mutta tämäkin pohja tuntuu paljon vahvemmalta kuin lähes kaikilla muilla ennen vaaleja esitetyillä ideoilla. Suomessahan on sellainen erikoinen perinne, että asioista ryhdytään puhumaan oikeilla nimillä ja luvuilla vasta hallitusneuvotteluissa, kun virkamiehet astuvat kehiin.

Vihreiden mallin vaikutus on testattu laskentamallilla, jossa on 30 000 oikean kotitalouden tiedot. Se on avoimesti kaikkien arvioitavana. Vaalitaktisista syistä mallia ei tahdota oikein ymmärtää, mutta uskon hallitusneuvotteluissa ymmärryksen lisääntyvän. Sosiaaliturvan ja verotuksen yhdistelmä pitää päivittää vastaamaan 2000-luvun todellisuutta ja edistämään jälleen oikeudenmukaisuutta.

Konsulttien on helpompi ymmärtää perustulon kannustavuutta kuin muiden puolueiden johtajien. Jo aiemmin mainitsemani McKinseyn Suomi-raporttikin suosittelee vaikeasti työllistettävien tuloloukkujen purkamista perustulolla tarvehankintaisten tukien sijaan (s. 45). On ollut huvittavaa kuunnella, kuinka isojen puolueiden eudstajat tahallaan yrittävät väittää perustuloa passivoivaksi.

Samassa McKinsey-raportissa on muuten hiukea rajaus: "Aiheen laajuuden vuoksi energia- ja ympäristöasiat on kuitenkin rajattu tämän selvityksen ulkopuolelle." Kateeksi käy konsultteja! Poliittisilla päättäjillä ei ole varaa ummistaa silmiään yhdeltä lähivuosien suurimmalta muutosvoimalta.

Mutta vielä perustulosta: malli ei ole vielä valmis, eikä siihen voida siirtyä vielä ensi vuonna. Näissä eduskuntavaaleissa voi kuitenkin vaikuttaa siihen, laitetaanko laput silmille vielä neljäksi vuodeksi. Neljä vuotta lisää passivointia, epätasa-arvoa ja sosiaaliturvan tehottomuutta tuntuu vain kovin pitkältä ajalta.