Puheenjohtajien Idols-kiertue alkoi, kun Ylen vaalitentti aloitti television vaalitenttien sarjan. Aihetta ovat tänään kommentoineet blogeissaan mm. Unto Hämäläinen ja Arno Ahosniemi. Voittajaa ei kirjoitusten mukaan varsinaisesti löytynyt, vaikka Katainen voittikin kännykänkokoamiskilpailun. Ehdotan seuraavaan tenttiin vaipanvaihtokilpailua. Tulisi testattua kertaheitolla, onko totuutta vaalien alla aina ilmestyvien ehdokkaiden vauvansuutelukuvien kanssa.

Katainen pärjäsi tentissä kohtalaisesti, mutta näytti hieman koomiselta pitkien äijämäisten johtajien Heinäluoman ja Vanhasen rinnalla. Ja jostain syystä Katainen oli meikattu niin ruskeaksi, kuin hän olisi käynyt ottamassa ruiskurusketuksen matkalla tenttiin. Stefan Wallin pyöri tuolillaan kuin alakoululainen ja Päivi Räsänen näytti hieman kuivakalta. Puheet ainakin olivat sitä.

Tentin ehdoton piristys oli Timo Soini, jolle erään tuttavani sanonnan mukaan pitäisi antaa valtiollinen tunnustuspalkinto siitä, että suomalainen versio äärioikeustolaisuudesta on älykästä ja huumoripitoista.

Ärsytti suunnattomasti miten Heinäluoma puhui koko ajan Tarja Cronbergin päälle. Paljon jäi hyvää asiaa Heinäluoman välihuuteluiden alle. Käytöstapoja Heinäluoma!