Nyt voi käydä riipustamassa numeron 185 äänestyslippuun, sillä ennakkoäänestys on alkanut! Itse kävin äänestämässä ohimennessäni Helsingin kaupungintalolla. Se on väistämättä muodostunut viime vuosina valtuustossa ja kaupunginhallituksessa ollessani yhdeksi mielipaikoistani Helsingissä.

Mielipaikkoja onkin monia! Itse pidän eniten paikoista, joissa kaupunki, kulttuuri ja säpinä kohtaavat, eri muodoissaan. Siksi pidän esimerkiksi Kaapelitehdasta aivan mahtavana. Minulla on jopa rituaaliksi muodostunut joulun ajan aloitus, kun käyn katsomassa HurjaRuuthin talvisirkuksen siellä.

Eri tavalla kiinnostaa Senaatintori. Sen laidalla kaupunki, valtio, yliopisto ja kirkko paiskaavat kättä. Ylioppilaskunta-aikanani taistelimme autottoman keskustakampuksen puolesta ja yritimme saada yliopistokadusta kävelykadun. Vaalien alla aika moni puolue julistaa rauhallisemman keskustan puolesta, mutta aika harva vaalien välillä. Ehkäpä seuraavalla valtuustokaudella saisimme keskustakampuksesta autottoman?

Opiskelijoiden kohdalla toivoisin, että saisimme rakennettua kaikille uusille asuinalueille opiskelija-asuntoja. Vihreidenkin aloitteesta Helsingin maankäytön ja asumisen ohjelmassa on, että vuosittain rakennetaan 100 opiskelija-asuntoa ja myös kaikille uusille alueille, kuten Jätkäsaareen, Kalasatamaan, Keski-Pasilaan. Tämä on ehdottomasti toteutettava.

Lempipaikkoihin vie joukkoliikenne. On hyvä, että opiskelija-alennus on 50 % ja se on ehdottomasti säilytettävä, vaikka YTV ja HKL jossain vaiheessa yhdistettäisiinkin.

Muutaman muun ehdokkaan kanssa avasimme sivuston http://www.mielipaikka.net/ Siellä lisää mielipaikoista, kerro sinäkin omasi!